PIIROINEN-Yhtiöt
PIIROINEN on suomalainen vuonna 1949 perustettu perheyritys. Toimimme neljällä toisiaan tukevalla liiketoiminta-alueella: metallin pintakäsittely, metallikomponenttien valmistus, muotopuristaminen ja verhoilupalvelut sekä julkitilakalusteiden suunnittelu, valmistus, myynti ja markkinointi. Kalusteissa mallistojamme ovat PIIROINEN designkalusteet sekä TM-Kaluste.
Liikevaihtomme on noin 15 MEUR ja työllistämme noin 110 henkilöä. Tuotantopinta-alaa Salon tehtaillamme on kaikkiaan noin 16 000 m2. Noin kolmannes liikevaihdostamme tulee viennistä. Yrityksemme pääkonttori on Salossa, ja kalusteidemme showroomit ovat Helsingissä, Tukholmassa ja Tokiossa.
Eri teollisuusaloilla toimiva asiakaskuntamme arvostaa asiakaslähtöistä ja jatkuvasti kehittyvää toimintaamme. Neljän toisiaan tukevan toimialan ansiosta osaamisemme on monipuolista ja hallitsemme arvoketjun monet eri osa-alueet. Materiaali-, tuotekehitys- ja tuotanto-osaamisemme takaavat, että asiakkaamme voivat joka hetki luottaa meidän tarjoavan kilpailukykyisiä ratkaisuja. Asiakkaidemme niin toivoessa, voimme tarjota koko arvoketjun hallinnan aina suunnittelusta kokoonpanoon ja asennukseen.
"Piiroinen on luotettava yhteistyökumppani. Kokemuksemme, monipuolisuutemme ja teknologinen osaamisemme antavat meille hyvän perustan menestykselliseen yhteistyöhön asiakkaidemme kanssa niin Suomessa kuin kansainvälisestikin."
Tervehtien,
Risto Piiroinen
toimitusjohtaja
PIIROINEN-yhtiöt
Julkitilakalusteet
Tarjoamme kaksi kilpailukykyistä, erilaisista lähtökohdista suunniteltua mallistoa sekä kotimaisiin että kansainvälisiin projekteihin.
![]()
PIIROINEN designkalustemalliston perustana on vuosikymmenten aikana kertynyt suunnittelu- ja valmistusosaamisemme. Kalustemallistossamme vankka osaamisemme yhdistyy huippumuotoilijoiden intuitioon ja tinkimättömyyteen. Designkalustemallistollemme ovat tunnusomaista selkeä ja ajaton muotokieli ja viimeistellyt yksityiskohdat. Vaikka mallistot ovat muotokieleltään omaleimaisia, ne ovat helposti yhdisteltävissä keskenään harmonisiksi kokonaisuuksiksi. Useiden tuoteversioidensa ja materiaalivaihtoehtojensa ansiosta ne kasvavat tilan ja käyttäjän tarpeiden mukaan.
Päämarkkina-alueitamme ovat Suomen lisäksi koko Skandinavia, Keski-Eurooppa, Japani, Yhdysvallat ja Venäjä. Kalusteitamme voikin ihastella useissa merkittävissä kohteissa; monissa yliopistoissa ympäri maailman, Yhdysvalloissa esimerkiksi Microsoftin tai Niken tiloissa, Toyotan formularadalla Japanissa tai vaikkapa Suomessa Helsinki-Vantaan lentokentällä.
Suunnittelijoitamme ovat Antti Nurmesniemi, Pasi Pänkäläinen, Antti Kotilainen, Samuli Naamanka, SHL Design (DEN), Timo Ripatti, Kaarle Holmberg, Asko Lax ja Sari Anttonen.
Siirry PIIROINEN Kalusteet sivuille >>
PIIROINEN-mallistokirjamme (PDF, 7,61 Mb) >>
TM-Kaluste -mallisto sisältää julkisiin tiloihin suunniteltuja laadukkaita irtokalusteita kustannutehokkaaseen hintaan. Irtokalusteiden - tuolien, jakkaroiden, penkkien ja pöytien - vahvuuksia ovat hyvä hintalaatusuhde, monipuoliset materiaalivaihtoehdot ja varastoitavuus. Pöydissä mallisto tarjoaa runsaasti erilaisia vaihtoehtoja yksittäisistä pöytämalleista laajoihin pöytäjärjestelmiin. Lisäksi mallisto sisältää auditoriotuotteita sekä urheiluareenoiden katsomotuolituotteita.
Katsomotuoliratkaisuissa olemme Suomen suurin toimija. Muun muassa monissa jääkiekon SM-liigahalleissa luotetaan meidän istuimiin. Lisäksi olemme tehneet merkittäviä jäähalli kohteita Venäjällä.
Hankimme TM-Kalusteen omistukseemme yritysostolla vuonna 2009. Tavoitteemme on edelleen kehittää TM-Kaluste mallistoa yhä paremmin asiakkaidemme vaatimuksia vastaavaksi kokonaisuudeksi.
Metallin pintakäsittelypalvelut
Yritystoimintamme alkoi vuonna 1949 pintakäsittelyllä, joten tunnemme tämän liiketoiminta-alueen jo yli 60 vuoden kokemuksella. Kokemus näkyy asiakkaillemme niin pintakäsittelymme laadussa kuin pintakäsittelyvaihtoehtojen monipuolisuudessakin.
Asiakaskuntamme koostuu globaalisti toimivista huonekalu-, raskasteollisuus- ja elektroniikkateollisuusyrityksistä. Pintakäsittelemme runsaasti esimerkiksi rullakoita meijerien, teollisuuden ja tukkukaupan logistiikkatarpeisiin. Pintakäsittelyaltaidemme kautta kulkee myös järeitä kaukolämpöputkiston venttiileitä, suuria matkapuhelinverkkojen asennuskoteloita sekä pieniä liittimiä elektroniikkateollisuuden tarpeisiin. Lisäksi pintakäsittelemme monien merkittävien huonekaluvalmistajien metallirunkoja.
Pintakäsittelyliiketoiminnassa monet ympäristöön liittyvät seikat ovat lakisääteisiä. Temme kuitenkin enemmän kuin lainsäädäntö edellyttää, sillä uskomme investointien kehittävän kilpailukykyämme. Viime vuosien merkittävimpiä investointejamme ovat olleet uuden ympäristöä säästävän eco-kromaus prosessin käyttöönotto (3-arvoinen kromaus / Chrome 3+ Trivalent) sekä pulverimaalauksessa uuden fosfaattivapaan esikäsittelyprosessin käyttöönotto (Bonderite NT-1).
Pintakäsittelyvaihtoehdot, suurenna kuvasta painamalla
Avaa sama taulukko PDF-muodossa >>
Metallikomponenttien valmistus ja tuotekehitys
Metallikomponenttien valmistuksessa toimimme huonekaluteollisuuden sopimusvalmistajana. Monipuolisen osaamisemme ansiosta voimme olla asiakkaillemme aito kumppani aina tuotekehityksestä valmiin metallirungon kokoonpanoon ja toimittamiseen. Toisaalta voimme toimia vain valmistajan roolissa tuottaen juuri halutut komponentit ajallaan. Monipuolisella osaamisellamme olemmekin päässeet arvostettuun asemaan Euroopan vaativilla komponenttimarkkinoilla.
Piiroinen on luotettava yhteistyökumppani. Kokemuksemme, monipuolisuutemme ja teknologinen osaamisemme antavat meille hyvät lähtökohdat yhteistyöhön asiakkaidemme kanssa.
Tervehtien,
Risto Piiroinen
toimitusjohtaja
PIIROINEN-yhtiöt



Piiroinen konserni