Kalusteblogi: Tervetuloa Kalusteblogiimme – jo toisen kerran!

Kirjoittanut: | marras 1, 2020 | Kalusteet

Tervetuloa Kalusteblogiimme – jo toisen kerran! Julkaisimme oheisen tekstin sivuillamme joulukuussa 2019. Pian sen jälkeen maailma muuttui. Koronapandemia on syönyt ajankäyttöämme blogien julkaisuun. Pandemia ei ole vielä ohi, mutta silti on aika ryhdistäytyä blogijulkaisujen osalta, sillä kerrottavaa riittää.

Alla lähes vuoden takainen teksti vain pienin muutoksin. Jatketaan tästä kohti seuraavia postauksia.

 

AJATUKSIA KALUSTEBLOGISTA

Tämä blogi keskittyy nimenomaan kalusteliiketoimintamme aiheisiin. Tuoteryhmiämme ovat katsomokalusteet, auditoriokalusteet ja irtokalusteet. Blogissa aiheet ovat kuitenkin edellä mainittuja laajemmat. Tässä blogissamme haluamme tuoda esiin ajatuksiamme  toimialasta yleisesti sekä tarkastella alaan liittyviä aiheita erityisesti kaltaisemme valmistavan yrityksen näkökulmasta. Meillä on runsaasti sellaista tietoa ja kokemusta, jota olemme tottuneet jakamaan myyntihankkeissamme asiakkaidemme kanssa. Osa aiheista on tietysti luottamuksellista, mutta on myös hyvin paljon sellaista, jota on mahdollista jakaa aiempaa läpinäkyvämmin kaikille kiinnostuneille. Tähän blogi on varmasti hyvä väline.

Juttuformaatit valitsemme aiheen mukaan. Tekstit voivat olla lyhyitä tietoiskuja tai pidempiä pohdintoja – tärkeitä molemmat. Katsotaan josko otamme työn alle opeteltavaksi myös muita sisältötyyppejä.

Sisältöä tulee tuottamaan useampi henkilö. Itse tulen keskittymään postauksissani etenkin vastuullisuuteen ja kestävään kehitykseen julkitilakalustamisen näkökulmasta. Rohkaisen myös muita Piiroislaisia tarttumaan blogikynään. Tärkeässä roolissa tulevat olemaan kaksi nuorta ja lahjakasta talomme ulkopuolista kirjoittajaa, Ida Henritius ja Esa Anttila. Olemme aloittaneet Idan ja Esan kanssa yhteistyön tavoitteenamme, että tätä koko toimialaa voi ja kannattaakin tarkastella ja tulkita myös ulkopuolisin silmin. Siitä ei voi olla kuin hyötyä meille kaikille. Ida aloittaa kirjoittamalla toiseen blogiimme, koko yritystä käsittelevään blogiin: ”Piiroinen – Tekijä. Taidolla.” Esan ensimmäiset jutut puolestaan jo odottavat julkaisuaan tässä Kalusteblogissa.

Sanomattakin on selvää, että kaikki ideanne ja toiveenne käsiteltävistä aiheista ovat enemmän kuin tervetulleita nyt ja aina jatkossa.

Tästä tämä lähtee, tervetuloa mukaan!

 

yhteistyöterveisin,
Timo Kaivonen

Timo Kaivonen_Piiroinen

 

Toimin Piiroinen Kalusteessa myynti- ja markkinointijohtajana. Työn ohella opiskelen syksystä 2020 alkaen kiertotalouden maisteriohjelmassa Lappeenranta-Lahden teknillisellä yliopistolla (LUT). Keskityn postauksissani etenkin vastuullisuuteen ja kestävään kehitykseen julkitilakalustamisen näkökulmasta.