Timo Kaivonen

Kirjoittaja

Timo Kaivonen
Liiketoimintajohtaja, designkalusteet, auditoriot ja elinkaaripalvelut

Olen kuluneen vuoden ajan käyttänyt merkittävän osan aikaani todella motivoivan aiheen parissa. Rakennan perustaa elinkaaripalveluidemme liiketoiminnalle. Elinkaaripalveluilla tarkoitamme tällä hetkellä pääosin julkisten tilojen kalusteiden huolto- ja korjauspalveluja. Tulevaisuudessa tavoitteemme on tarjota laajempaa palveluvalikoimaa julkisten tilojen ylläpitoon ja hyödyntää valmistusosaamistamme erilaisten tuotteiden elinkaaren pidentämiseksi.

Olen käynyt aiheesta lukemattomia innostavia keskusteluja nykyisten ja kenties tulevien asiakkaidemme, yhteistyökumppaneidemme ja yrityksemme omien osaajien kanssa. Kun samanaikaisesti olen jatkanut toista vuotta kiertotalouden opintojani LUT-yliopistolla, voin todella sanoa, että ymmärrykseni kentällä olevista tarpeista ja keinoista ratkaista niitä ovat karttuneet valtavasti.

Aloitan tällä artikkelilla blogi-sarjan, joka tulee keskittymään elinkaaripalveluiden kokonaisuuteen. Ensimmäisessä artikkelissa kerron toistaiseksi kuulemani, kokemani ja oppimani perusteella, miksi mielestäni kestävän kehityksen edistäminen on tärkein syy elinkaaripalveluille.

Kestävä kehitys vaatii tekoja

Julkisten tilojen kalusteiden ylläpitäminen elinkaaripalveluilla tarkoittaa valtavaa potentiaalia kestävän kehityksen näkökulmasta. Vaikka uusien tuotteiden kohdalla materiaalit ja valmistusmenetelmät kehittyvätkin koko ajan vähemmän ympäristöä kuormittaviksi, on välttämätöntä etsiä päämääräätietoisesti myös yhä tehokkaampia keinoja olemassa olevien tuotteiden elinkaaren pidentämiseksi. Jo kerran valmistettujen kalusteiden elinkaarta pidentämällä vähennetään muun muassa neitseellisten raaka-aineiden kulutusta, logistiikan aiheuttamaa kuormitusta sekä valmistuksen eri prosesseihin liittyvää energiakulutusta.

Kalusteiden elinkaaren pidentäminen huoltamalla ja korjaamalla ei tietenkään vapauta täysin uusien komponenttien ja materiaalien tarpeesta. Luonnollisesti huoltotoiminnassa, kuten uusienkin kalusteiden kohdalla, haetaan kuitenkin ratkaisuja uusista ympäristöä säästävistä materiaaleista.

Huoltotoimenpide voi esimerkiksi olla uudelleenverhoilu, tiettyjen osien vaihto tai päivitys:

  • Uudelleenverhoilu voidaan toteuttaa kierrätysmateriaaleista valmistetuilla kankailla ja vanhat muovikomponentit voidaan korvata ympäristöä vähemmän kuormittavilla komposiittimateriaaleilla.
  • Istuimista ja pöydistä saadaan kuin uusia vaihtamalla tai huoltamalla vain istuinosat ja kannet, sillä valmistamiemme kalusteiden teräsrungot kestävät kovaakin käyttöä vuosikymmenestä toiseen.

Nopeat voitot tärkeitä matkalla kohti suurempaa muutosta

Kalusteiden huoltaminen ja korjaaminen eivät edusta teknologisesti maailman haastavinta toimintaa. Mutta juuri omissa opinnoissanikin yksi tärkeimmistä omaksumistani ajattelutavoista on, että kaikki olemassa olevat kestävyyden haasteet eivät edellytä suuria teknologisia kehityshankkeita ja niistä vasta myöhemmin syntyviä ratkaisuja. Kestävän kehityksen edistämiseksi juuri nyt on paljon mahdollisuuksia! Tässä onnistuaksemme meidän on kehitettävä uudenlaisia ratkaisuja ja toimintamalleja. Tämä puolestaan edellyttää tuttujenkin asioiden tarkastelua uusista näkökulmista. Tämä pätee meihin kaikkiin, ja pitkässä vuorovaikutusketjussa roolimme vaihtelevatkin tilanteesta toiseen, välillä olemme asiakkaan housuissa ja välillä myyjän. Tärkeintä on aktiivinen vuoropuhelu sekä halu jakaa tietoa, taitoa ja osaamista verkostossa.

Hieno termi “kestävyyden siirtymä”, edellyttää ehdottomasti myös monenlaisten teknologioiden kehittämistä. Näin olemme Piiroisellakin aina toimineet. Valmistajalle valmistusteknologiat ja materiaalit ovat äärimmäisen tärkeitä, mutta kestävän kehityksen edistämiseksi myös nopeita voittoja on haluttava ja otettava siellä missä ne ovat mahdollista. Tästä hyödymme kaikki.

Tutustu!

Monipuolisia elinkaaripalveluja julkisten tilojen huoltoihin ja korjauksiin

Huolto

Vastaa

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Post comment