Siltamäen ala-aste
Siltamäen ala-asteen ruokalan hyvin kuluneet Artekin kalusteet saivat jopa vuosikymmeniä lisää käyttöikää, kun niiden kuluneet puupinnat hiottiin ja lakattiin uudelleen.
Huollamme, korjaamme ja kunnostamme kaikenlaiset julkitilakalusteet, auditorioistuimet ja katsomot.
YHTEINEN HAASTEEMME
Maailmassa valmistetaan vuosittain valtavia määriä julkisiin tiloihin tarkoitettuja kalusteita. Alaa hallitsee lineaarinen toimintamalli: kalusteet valmistetaan, niitä käytetään lyhyen aikaa ja lopulta ne heitetään pois. Tällainen toimintatapa kuluttaa liikaa luonnonvaroja, käyttää runsaasti energiaa ja tuottaa suuria määriä päästöjä ja jätettä.
Vaikka julkisten tilojen kalusteet muodostavat vain pienen osan rakennetusta ympäristöstä, niiden merkittävä tuotantovolyymi ja materiaalikulutus tekevät alasta keskeisen kohteen kestävän kehityksen edistämiselle.
RATKAISU
Piiroinen vastaa haasteeseen kehittämällä kiertotalouteen perustuvia toimintamalleja, jotka pidentävät kalusteiden elinkaarta. Huollamme, korjaamme ja päivitämme esimerkiksi irtokalusteita, auditoriosalien kalusteita sekä kulttuuri- ja urheiluareenoiden katsomoita. Näillä toimenpiteillä kalusteiden käyttöikä pitenee jopa vuosikymmenillä.
Huoltamalla ja korjaamalla kalusteet voidaan palauttaa lähes uudenveroisiksi.
Samalla niiden ulkonäkö ja toiminnallisuudet voidaan päivittää nykypäivän vaatimusten mukaisiksi. Tällä tavoin kalusteet jatkavat elämäänsä joko alkuperäisessä ympäristössään tai uudessa käyttökohteessa.
Ratkaisumme eivät rajoitu vain omiin kalusteisiimme – hyödynnämme materiaali- ja valmistusosaamistamme kaikenlaisten kalusteiden elinkaaren pidentämiseksi.
Visiomme on olla luotettavin ja ammattitaitoisin kumppani julkisten tilojen elinkaaripalvelujen tuottajana ja tehdä kalusteiden elinkaaren pidentämisestä normaali käytäntö.
Lisäksi tavoitteenamme on laajentaa elinkaaripalvelujamme muihin rakennetun ympäristön osa-alueisiin ja hyödyntää kasvavaa potentiaalia.
Näiden kolmen asian vuoksi uskomme elinkaaripalveluiden valtavaan potentiaaliin.
Yhteinen maapallomme ei kestä jatkuvaa uuden tuottamista.
Julkisten tilojen ylläpitäminen elinkaaripalveluiden avulla sisältää valtavan potentiaalin kestävän kehityksen näkökulmasta.
Julkitilakalusteiden elinkaaren pidentäminen erilaisin elinkaaripalveluin tarjoaa valtavan potentiaalin ympäristökuormituksen vähentämiseen. Jo kerran valmistettujen kalusteiden elinkaarta pidentämällä vähennetään muun muassa neitseellisten raaka-aineiden kulutusta, logistiikan aiheuttamaa kuormitusta sekä valmistuksen eri prosesseihin liittyvää energiakulutusta.
Ympäristölle koituva hyöty konkretisoituu kappalemäärien kautta, joten tärkeintä on pyrkiä kestäviin toimintamalleihin siellä, missä kalustekannat ovat suuria.
Julkisissa tiloissa käyttäjäkokemus muodostuu monista yksittäisistä asioista.
Myönteisen kokemuksen kannalta on tärkeää, että tilan kaikki elementit toimivat teknisesti ja näyttävät siisteiltä.
Kalusteet ovat yksi konkreettisin asia, johon huomio kohdistuu julkisessa tilassa, usein tiedostamattakin. Toimivat ja esteettisesti hyvässä kunnossa olevat kalusteet ovat äärimmäisen tärkeä osa käyttäjäkokemusta.
Kun taas epäsiistit ja jopa toimimattomat kalusteet heikentävät käyttäjäkokemusta merkittävästi. Mielestämme kenenkään tilasta vastaavan ei tule hyväksyä tällaista tilannetta, varsinkin, kun se on helposti korjattavissa.
Merkittävät mahdollisuudet kustannussäästöihin.
Alun perin laadukkaasti valmistetun kalusteen elinkaaren pidentäminen huoltamalla ja korjaamalla on usein edullisempaa verrattuna vastaavan laatutason uusien kalusteiden hankintaan.
Julkitilakalusteiden systemaattinen huoltaminen on vielä toistaiseksi melko uutta, mutta yleistyy koko ajan. Kokemuksemme mukaan suurien kalustemäärien kohdalla, esimerkiksi oppilaitoksissa, säästöt ovat merkittäviä. Hankinnoista päättävien on tärkeää tiedostaa, että huoltotoiminnassakin yksikkökustannukset laskevat kappalemäärän kasvaessa.
Huollamme ja korjaamme auditoriosalien kalusteita, urheilu- ja kulttuuriareenoiden katsomoita sekä irtokalusteita. Palvelumme eivät rajoitu vain oman mallistomme kalusteisiin.
Huolto- ja korjaustyötä tekevät lähtökohtaisesti omat valmistus- ja asennusammattilaisemme, joilla on vuosikymmenten kokemus Piiroisella. Tarjoamme yhteistyössä luotettavien kumppaneidemme kanssa myös laajempia julkisten tilojen elinkaaripalveluja sekä tilojen modernisointeja, kuten työympäristöjen muutoksia nykytyöskentelyä tukeviksi monitoimitiloiksi.
Ei ole olemassa kahta täysin samanlaista huoltoprojektia. Ota yhteyttä, niin räätälöimme sinulle tarpeidesi mukaisen kokonaisuuden:
Uudelleenverhoilut
Puusepäntyöt
Metalli- ja pinnoitustyöt
Puhdistuspalvelut
Asennustyöt
Inventointipalvelut
Projektikoordinointi
Muut huolto- ja kunnostustoimenpiteet
Korjaamme ja vaihdamme istuimien rikkoutuneet verhoilut ja puuosat ja pöytien kannet.
Verhoilussa voimme käyttää uusia kierrätysmateriaaleista valmistettuja kankaita. Toiminnallisesti likaa hylkivät ja antibakteeriset kankaat ovat erinomaisia vaihtoehtoja esimerkiksi kouluihin, ruokailutiloihin, terveyskeskuksiin ja sairaaloihin.
Tuolien ja pöytien metallirunkojen ulkoasun voimme päivittää uudelleenmaalaamalla.
Katsomoiden uudistamisen yhteydessä voimme toimittaa katsomoon teleskooppirakenteen. Teleskooppi mahdollistaa katsomon avaamisen ja sulkemisen, jolloin tilasta tulee monikäyttöisempi.
Korjaamme ja vaihdamme istuimien ja etupöytien rikkoutuneet puuosat ja kääntömekanismit.
Uudelleenverhoilussa voimme käyttää uusia kierrätysmateriaaleista valmistettuja kankaita. Toiminnallisesti muun muassa likaa hylkivät ja antibakteeriset kankaat ovat erinomaisia vaihtoehtoja auditorioiden istuimiin.
Päivityksen yhteydessä voimme integroida myös teknologiaa istuimiin tai pöytiin. Kysy meiltä lisää mahdollisuuksista.
Voimme uudistaa perinteisen kiinteän auditoriosalin monitoimitilaksi asentamalla istuimet ja pöydät avattavaan/suljettavaan teleskooppirakenteeseen. Teleskoopin ohjaus voi olla automaattinen tai manuaalinen.
Korjaamme ja vaihdamme istuimien rikkoutuneet verhoilut ja puuosat ja pöytien kannet.
Verhoilussa voimme käyttää uusia kierrätysmateriaaleista valmistettuja kankaita. Toiminnallisesti likaa hylkivät ja antibakteeriset kankaat ovat erinomaisia vaihtoehtoja esimerkiksi kouluihin, ruokailutiloihin, terveyskeskuksiin ja sairaaloihin.
Tuolien ja pöytien metallirunkojen ulkoasun voimme päivittää uudelleenmaalaamalla.
Muun muassa AND ja ARENA 022 tuolien ulkoasun voimme päivittää vaihtamalla istuinkupin tai istuimen ja selkänojan kuva-aiheella kustomoituun osaan. Kysy myynnistämme lisätietoja.
Hyvin suunnitellut ja laadukkaista materiaaleista valmistetut julkisten tilojen kalusteet kestävät aikaa.
Huoltamalla ja korjaamalla varmistamme, että kalusteesi ovat tilan käyttäjälle aina parhaassa mahdollisessa kunnossa. Kalusteiden systemaattinen huoltaminen on kenties vielä uutta, mutta syy taustalla on ikiaikainen. Siitä mistä välittää, siitä pitää huolta.
Me Piiroisella haluamme olla edelläkävijä uusien, kestävän kehityksen mukaisten toimintamallien hyödyntämisessä. Opiskelemme, testaamme ja otamme parhaat kiertotalouden menetelmät käyttöömme yhteistyössä asiakkaidemme kanssa.
Ota yhteyttä, niin räätälöimme tarpeidesi mukaisen huoltokokonaisuuden:
“Jatkuvasti monipuolistuvien palveluidemme kehittämiseen on monta suoraan asiakkailtamme tulevaa syytä, joista yksi on ylitse muiden: kestävä kehitys. Maapallomme ei kestä jatkuvaa uuden tuottamista.”
Timo Kaivonen
Liiketoimintajohtaja
Olemme huoltaneet, kunnostaneet ja modernisoineet useita kohteita.
Siltamäen ala-asteen ruokalan hyvin kuluneet Artekin kalusteet saivat jopa vuosikymmeniä lisää käyttöikää, kun niiden kuluneet puupinnat hiottiin ja lakattiin uudelleen.
Helsingin yliopiston Kumpulan kampukselle valmistui 2023 syksyllä uusi puurakenteinen Helsingin luonnontiedelukio, johon valittiin kaupungin hiilineutraaliustavoitteen sekä kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti…
Valmistimme Oulun teatterin Suuren näyttämön salin uudet istuimet vanhojen istuimien muotokieltä mukaillen. Vastasimme myös istuimien asentamisesta.
OP Lounaismaan Salon konttorin koulutus- ja neuvottelutilan sekä lounasruokalan tuolit huollettiin ja verhoiltiin sekä pöydät uusittiin.
Tiimimme kehittää ratkaisuja kalusteiden elinkaaren pidentämiseksi, jotta raaka-aineiden kulutusta, logistiikan aiheuttamaa kuormitusta sekä valmistusprosesseihin liittyvää energiankulutusta voisi vähentää.
Kutsu asiantuntijamme kartoituskäynnille!
Kartoituskäynti on vaivaton ja täysin maksuton tapa selvittää huollon tarpeet. Käynnin jälkeen teemme tarjouksen tarvittavista huoltopalveluista.
Kalustemallistojemme korkea tekninen laatu, laadukkaat materiaalivalinnat ja ajaton muotokieli mahdollistavat tuotteillemme pitkän elinkaaren. Lähtökohtamme on, että kalusteitamme on mahdollista huoltaa elinkaaren aikana kaikkien komponenttien osalta.
Elinkaarensa lopussa kaluste voidaan purkaa osiin ja jokainen komponentti kierrättää asianmukaisella tavalla. Huoltopalvelujamme tarjoamme tietysti myös muille kuin itse valmistamillemme kalusteille.
Keräsimme 5 vinkkiä hankintojen tekemiseen ja kalusteiden käyttöiän pidentämiseen.
Tervetuloa pohjoismaiden suurimpaan opetus- ja kasvatusalan tapahtuma Educaan 24.–25.1.2025! Tule tutustumaan Piiroisen kattavaan ja uudistuneeseen oppimisympäristöjen kalustemallistoon osastolle 6f29.
Designkaluste-tiimimme Anna Laitala, Juho Nieminen ja Timo Kaivonen kertoivat torstaina 22.8.2024 Helsingin kiertotalousklusterin aamukahvitilaisuudessa elinkaaripalveluistamme ja siitä, miten erilaisilla huoltotoimenpitellä on mahdollista pidentää julkitilakalusteiden elinkaarta.…
Haastattelussa asiakkuuspäällikkömme Anna Laitala ja Juho Nieminen.
Haastattelussa asiakkuuspäällikkömme Anna Laitala ja Juho Nieminen.